Kausi 2015-2016

Joukkue 2015-2016
Vieraskirja
Ajankohtaista

Kauden teemat

Lyhytohjelma: ”Dance now!”

SM_JUNIORIT_HL_Musketeers-2

Tuttu ja tarttuva hittikappale 1990-luvun lopulta. Tämä rytmikäs ja pirteä esitys vie sinut mukanaan ja houkuttelee tanssimaan myös katsomon puolella.
Luvassa on vauhtia ja energistä menoa.


Vapaaohjelma: ”Muskettisoturien Paluu”

Musketeers-joukkueen perustamisesta on kulunut 20 vuotta. On aika juhlistaa tuota merkkipaalua ja tuoda, ketkäs muutkaan, kuin muskettisoturit jälleen jäälle.
Muskettisoturit, nuo Ranskan kuninkaan uskolliset palvelijat taistelevat yhdessä oikeudenmukaisuuden puolesta viimeiseen asti. Mottona yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.
Joukkue kilpailee nyt kahdettakymmenettä kautta. Keväällä 1996 perustettu joukkue luisteli joukkueelle erityisesti sopivan ja mieleenpainuvan ohjelman Helsingin jäähallissa noin 10 vuotta sitten ja voitti tuolloin jo neljännen peräkkäisen junioreiden World Challenge Cupin kilpailun. Niinpä 20. vuoden kunniaksi muskettisoturit palaavat jäälle.

 


Videolinkki:

French Cup 2016 – Musketeers – Short Program
French Cup 2016 – Musketeers – Free Skating