Historia & edelliset kaudet

Musketeers-joukkue perustettiin keväällä 1996 täydentämään Helsingin Luistelijoiden muodostelmakilpajoukkueita. Aiemmin minorisarjassa menestystä saavuttaneilla tytöillä oli jo entuudestaan erinomainen yhteishenki, joten Musketeers oli sopiva nimi heille. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta – siitähän muodostelmaluistelussa on kyse.

Keväällä 2013 Musketeers voitti historialliset ensimmäiset junioreiden MM-kilpailut ja keväällä 2015 joukkue uusi voittonsa.

Musketeers results

Musketeers on ollut mukana Suomen Mestaruuskisoissa vuodesta 1997 lähtien sekä JWCC-kisoissa vuodesta 2002 lähtien. Jos vain yksi sijoitus, niin sama sijoitus molemmissa tai vuosina 2013 ja 2015 MM-kisavuosi. MM-kisavuodet merkitty asteriskilla.

cropped-palkki1.jpgSM-kisat vuonna 2015.

Edelliset kaudet
Kausi 2021-2022
Kausi 2020-2021
Kausi 2019-2020
Kausi 2017-2018
Kausi 2016-2017
Kausi 2015-2016
Kausi 2014-2015
Kausi 2013-2014
Kausi 2012-2013
Kausi 2011-2012
Kausi 2010-2011
Kausi 2009-2010
Kausi 2008-2009
Kausi 2007-2008
Kausi 2006-2007
Kausi 2005-2006
Kausi 2004-2005
Kausi 2003-2004
Kausi 2002-2003
Kausi 2001-2002
Kausi 2000-2001
Kausi 1999-2000
Kausi 1998-1999
Kausi 1997-1998
Kausi 1996-1997