Viime viikonloppuna osallistuimme junioreiden kolmanteen MM-valintakisaan Lahdessa. Olimme treenanneet todella kovaa viimeiset viikot ennen kisaa, ja sairausaallosta huolimatta olimme todella valmiita taistelemaan viikonloppuna MM-kisapaikasta. Lähdimme matkaan perjantaina, ja illalla kävimme syömässä illallista ja valmistauduimme kisaan.
Lauantaina olimme jälleen kerran avaamassa kisaa. Esitimme lyhkärimme vapautuneesti, energisesti ja onnistuneesti. Esitimme kauden tähän mennessä parhaan lyhytohjelman kisassa, ja tämä hetki painuikin unohtumattomasti jokaisen meidän mieleemme. Tunnelma jäällä oli upea, ja pystyimme vihdoin näyttämään parasta osaamistamme kisassa. Suoritus toi meille pisteet 73.18 ja lähdimme sunnuntain kisaan toiselta sijalta.
Sunnuntain koittaessa olimme taistelutahtoisia ja voitonnälkäisiä. Päivä kului lähes maagisessa tunnelmassa, ja kisajäälle onnistuimme antamaan kaikkemme. Suoritukseen sattui yksi kaatuminen luovassa läpimenossa. Vahva ja tunnerikas vapaaohjelmamme toi meille 105.42 pistettä, kokonaiskisan hopeaa ja yhteispisteet 178,60.
Valitettavasti tänä vuonna emme kuitenkaan matkusta edustamaan Suomea MM-kisoihin. Tämä on meille suuri pettymys, mutta olemme ylpeitä matkasta, jonka olemme kokeneet ja kehityksestä jonka olemme tehneet kauden aikana. Kolmas valintakisa oli meille jälleen kokemus, joka kasvatti meitä urheilijoina ja yhdisti meitä joukkueena. Haluaisimme kiittää Lahdessa saamaamme mahtavaa kannustusta, joka siivitti meidät kauden parhaisiin pisteisiin. Nyt edessä on kolme viikkoa määrätietoista treenaamista kauden viimeisiksi jääviä kisoja kohti, jotka ovat Turussa pidettävät SM-kisat.