Viime viikolla sitten otimme osaa Leon Lurje Trophyyn Ruotsissa. Lähdimme matkaan torstai aamuna aikaisin, sillä epäviralliset harjoitukset olivat jo 13 päivällä. Harjoitukset sujuivat hyvin, ja saimme treenattua molempia ohjelmiamme kisa-areenalla. Harjoitusten jälkeen ilta kului asettuessa hotelliin, tutustuen Göteborgin kaupunkiin ja joukkueen yhteisellä illallisella. Perjantai oli kokonaan vapaapäivä, joka kului shoppaillessa ja treffatessa Ruotsissa asuvia ystäviämme. Illan päätti Leon Lurje Trophyn perinteinen skaters dinner, johon kaikki kisaan osallistuvat ulkomaiset joukkueet kokoontuivat yhdessä viettämään iltaa ”Glitter and Glamour”- pukukoodin värittämissä asuissa.
Perjantai-illan arvonnasta kapteenimme nostivat lyhytohjelman avausvuoron. Lauantai aamuna heräsimme siis aikaisin kisaharkkaa varten. Päivä kului hyvässä fiiliksessä ja flowssa. Lyhytohjelmamme ”Cosplay” oli hieman haparoiva, ja no hold- elementtiin osui jälleen harmittava kaatuminen. Lähdimme vapaaohjelmakisaan kolmannelta sijalta pistein 71.92. Sunnuntain vapaaohjelmaan lähdimme siis nälkäisinä takaa-ajoasemasta. Luistelimme vapaaohjelmamme suurella asenteella, mutta ohjelmaan mahtui yksi kaatuminen viistoläpimenossa. Yhteispisteet 177.69 toivat meille neljännen sijan ja kauden uuden season best- tuloksen.
Maanantai kului Göteborgin kaupungissa hengailen, sillä lentomme lähti vasta illalla kotia kohti. Suuntasimme katseemme heti kohti muutaman viikon päästä pidettäviä kolmansia junioreiden MM-valintakisoja. Kisamatka Ruotsiin lähensi meitä joukkueena isosti, ja olemme kiitollisia erittäin hyvin järjestetystä kisasta.
Kuukausi: tammikuu 2019
Aluemestaruuskilpailu 12.1.2019
Viime lauantaina kisasimme pääkaupunkiseudun aluemestaruudesta tutussa paikassa Helsingin jäähallilla. Kisapäivän läpi meitä siivitti positiivinen energia ja näytöntahto. Kisa käytiin lyhytohjelmilla. Huolimatta yhdestä kaatumisesta saavutimme toisen sijan pistein 68.35. Olimme tyytyväisiä suoritukseemme, ja päivä oli kaikin puolin iloisesti mieleenpainuva. Nautimme suuresti koko seuran muodostelmaluistelijoiden kannustuksesta, ja myös toisin päin oli upeaa päästä seuraamaan myös kansallisten sarjojen ohjelmia. Nyt valmistaudumme päättäväisinä 28.1-29.1 Göteborgissa pidettävään Leon Lurje Trophyyn.
Loppi Ice kisat 5.1.2019 Turussa
Tänä viikonloppuna matkustimme Turkuun osallistuaksemme Loppi Ice kisaan. Perinteisesti vuoden ensimmäinen kisa oli jälleen kerran menestys: teimme onnistuneen ja tunteikkaan suorituksen, ja pisteet 109.13 siivittivät meidät toiselle sijalle. Saavutimme näissä kisoissa kaikki tavoittelemamme tekniset tasot, ja muutamasta virheestä huolimatta saimme tähän mennessä kauden parhaat pisteet vapaaohjelmasta. Nyt olemme takaisin kotona treenaamassa kohti ensi viikonlopun Helsingin aluemestaruuskisoja.