Lauantaina lähdimme lyhytohjelmaan rennoin mielin ja hyvällä rutiinilla. Ohjelmaan sattui kuitenkin yksi harmittava kaatuminen ja emme saavuttaneet kaikkia haluamiamme teknisiä tasoja. Huono onni jatkui myös sunnuntaina vapaaohjelmassa johon sattui neljä kaatumista. Taistelimme kuitenkin ohjelman loppuun saakka ja ehdimme myös nauttia luistelusta! Loppusijoituksemme oli neljäs joka tarkoittaa sitä että meitä ei nähdä MM-kisoissa tänä vuonna, joka on tietenkin suuri pettymys. Nyt suuntaamme katseemme kuitenkin kohti SM-kilpailuja.