2015-2016

Kuortaneen leiri 5.-9.8.2015

Tämän kauden ensimmäinen leirimme Kuortaneella on nyt takana päin! Sää salli meitä tänäkin vuonna ja auringonpaisteen lisäksi saimme nauttia toistemme seurasta ja joukkueemme hioutuikin entistä tiiviimmäksi. Työstimme uusia ohjelmiamme ahkerasti ja kovan harjoittelun myötä saimme ne valmiiksi. Iltaisin pääsimme myös rentoutumaan rantasaunalla, palautuskeskuksessa sekä lettuja paistellessa. Tästä  on hyvä jatkaa treenaamista kohti tulevaa kisakautta!

Kuvia leiriltä